Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2015

Sierra AC762S mokkulan tiedot

Sierran AC762S mokkulan kanssa on ainakin DNA:n tukisivuston mukaan ollut paljon ongelmaa. Itselläni on ilmeisesti käynyt tämän laitteen kanssa tuuri, koska se on toiminut nyt useamman vuoden ajan erittäin hyvin. Akku on pitänyt kerran vaihtaa, mutta ei sen pullistumisen tai muunkaan varsinaisen ongelman takia. Yksinkertaisesti varaus vaan alkoi akun ikääntyessä hiipua ja laitetta täytyi aina useammin pitää kiinni laturissa. Itselläni kun mokkula on lähes ainoastaan matkakäytössä, niin se hankaloitti toimintaa turhaan.

Kuitenkin toisten havaitsemat ongelmat ja kiinnostus oman laitteen toiminnasta innoitti kirjoittamaan pienen PowerShell-skriptin, jolla laitteen tila on helppo tarkastaa. Koska tämä on ajastettavissa tapahtumaan automaattisesti, niin tilasta voi pitää kirjaa ja sen voi kirjoittaa vaikkapa CSV-tiedostoon. Näin on helppoa esimerkiksi Excelissä käsitellä dataa myöhemmin. Laitteen lämpötiloista voi tehdä kaavioita, kuuluvuutta ja oikeastaan mitä tahansa laitteesta saatavaa tietoa voi seurata eri aikavälillä. Näin on helposti kerättävissä ns. mustaa valkoisella laitteen toiminnasta pelkän mututuntuman lisäksi.

Excel_esimerkki

Skripti on pyritty pitämään mahdollisimman yksinkertaisena, eikä siksi sisällä nykyisellään kunnollista virheenkäsittelyä. Se olettaa että laite löytyy sille kerrotusta osoitteesta ja jos sivun otsikosta löytyy ”AC762S” teksti, niin kyseessä on oikea sivu. Laitteeseen kirjaudutaan skriptin alussa mainitulla salasanalla ja sen jälkeen haetaan laitteen sisäisen web-palvelimen juuresta löytyvä about.txt –tiedosto, joka sisältää laitteen tiedot. Samoihin tietoihin pääsee käsiksi myös laitteen ”Lisätietoja tästä Mokkulasta/Katso tarkat tiedot” –valikosta. Kun tiedot on noudettu, niin laitteesta kirjaudutaan ulos. Nyt laitteen tiedoista on kirjoitettu uusi rivi CSV-tiedostoon.

Huomaathan, että PowerShell-skriptien suorittaminen on oletuksena Windowsissa estetty. Suorituksen paikalliselta levyltä voi sallia seuraavalla komennolla.

Set-ExecutionPolicy RemoteSigned

Tällöin kaikki paikallisella levyllä olevat PowerShell-skriptit voidaan suorittaa, mutta verkon levyllä olevien skriptien pitää olla digitaalisesti allekirjoitettu ennen kuin niiden suorittaminen on mahdollista. Tämä on suositeltu kompromissi toiminnan ja tietoturvan välillä. Windowsin alkuperäisen asetuksen saa taas palautettua alla olevalla komennolla.

Set-ExecutionPolicy Restricted

Yllä olevat Set-ExecutionPolicy komennot on suoritettava järjestelmänvalvojan oikeuksin avatussa PowerShell-ikkunassa.

Skripti on jokaisen vapaasti muokattavissa omaan käyttöön sopivaksi ja haluttaessa apulaiset.fi auttaa myös sen muokkaamisessa. Monissa muissakin mokkuloissa ja laitteissa on vastaavia tietosivuja, joten skripti on pienin muokkauksin sovitettavissa myös muille laitteille.

Katsotaan yhdessä tarpeisiisi soveltuvaa ratkaisua.

Valmis skripti on ladattavissa täältä: Get-AC762SInfo.zip